“Kuin kotiin olisi tullut”

“Kuin kotiin olisi tullut” – Recoverille palanneet kertovat kokemuksistaan

Recover haluaa olla työntekijöilleen mielekäs työpaikka, jossa voi rakentaa pitkän uran vakavaraisessa ympäristössä. Joskus kuitenkin elämä vie syystä tai toisesta eri suuntaan. Näin kävi Juha Skytälle, Mika Kanervalle ja Ari Karjalaiselle. Tässä jutussa kolmikko kertoo, miksi he aikanaan lähtivät Recoverilta – ja miksi he sen jälkeen palasivat takaisin.

Juha Skyttä ei ehtinyt edes palauttaa työvaatteitaan

Juha Skyttä tuli Recoverille alunperin syyskuussa 2021 toimittuaan yrittäjänä vuodesta 1997 asti. Korona-aika sai Skytän kaipaamaan turvaa ja vakautta työhön, ja hän halusi varmistaa työn jatkuvuuden. Hän oli työskennellyt jo yrittäjäaikoina Recoverille aliurakalla, joten työnkuva firmassa oli erittäin tuttu. Monista Recoverin työntekijöistä oli myös tullut Skytälle hyviä ystäviä, ja he suostuttelivatkin miehen hyppäämään Recoverin tiimiin.

– Olin vähän aikaa Recoverilla, sitten kävin muualla ja nyt olen taas tässä, Skyttä naurahtaa.

Skytän mukaan Recoverille oli alunperinkin helppo tulla, ja työ vastasi odotuksia. Hän ei kuitenkaan ehtinyt työskennellä Recoverilla kovinkaan kauaa, ennen kuin kaverit toisessa firmassa saivat hänet ylipuhuttua toiseen yritykseen.

– Toisessa firmassa oli tarjolla vastaavia töitä, ja minulla oli tuttuja myös siellä. Tutut sitten kovasti suostuttelivat sinne, ja haksahdin sitten siihen. Se ei kuitenkaan ollut ihan sitä mitä odotin, Skyttä kertoo.

Skyttä kertoo, että ruoho ei ollut vihreämpää aidan toisella puolella. Puhelu yksikönjohtajan Antti Hasarin kanssa sai Skytän palaamaan Recoverille ennen kuin hän ehti edes työvaatteitaan palauttaa.

– Soitin Antille, ja kysyin mihin palauttaisin työvaatteeni. Hän oli hetken hiljaa. Sitten hän kysyi, että mitä jos sittenkin pukisit päälle. Siitä se ajatus sitten lähti, aika pienestä, Skyttä naurahtaa.

Lopulta päätös palata oli juuri oikea. Skyttä ei ole katunut päätöstään palata Recoverille, vaan työ hyvässä porukassa on ollut toivotunlaista.

– Kun päätin palata Recoverille, se oli kuin kotiin olisi palannut, Skyttä toteaa.

Muutos työskentelymalleissa sai Mika Kanervan palaamaan

Mika Kanervan mielestä työyhteisö Recoverilla oli huippuluokkaa, mutta Kanerva ei alkuun ollut vakuuttunut työnjaosta. Kanerva itse kokee työssään palkitsevimmaksi nimenomaan rakennustyöt, mutta tuohon aikaan Recoverilla rakennustiimien työnkuvaan kuuluivat myös purkutyöt. Kanerva päätyi vaihtamaan työpaikkaa, jotta pääsisi vielä vahvemmin pelkkien rakennustöiden pariin. Oltuaan vuoden muualla Kanerva sai kuulla, että Recoverille oli perustettu purkuja varten oma tiimi. Tämä tarkoitti, että myös Recoverilla voisi nyt päästä keskittymään rakennustöihin.

– Oltuani vuoden poissa kuulin, että työskentelymallit ovat muuttuneet ja nyt puruista vastaisi oma purkutiimi. Kun kuulin, että nyt pääsisin rakentamisen pariin minut oli aika helppo suostutella takaisin, Kanerva kertoo.

Vaikka Kanerva ehti olla Recoverilta poissa kollegaansa Skyttää kauemmin, myös hän kuvailee paluuta helpoksi ja mutkattomaksi.

– Toimintatavat ja työkaverit olivat tuttuja, joten palaaminen oli erittäin helppoa. Olihan se kuin kotiin olisi tullut, Kanerva komppaa.

Vaikka työ rakennuksilla on Kanervalle mielekästä, parasta Recoverissa miehen mukaan ovat kollegat, joiden kanssa on helppo ja mukava tehdä töitä.

– Meillä on erittäin hyvä henki Recoverilla. Minulla on paljon hyviä työkavereita täällä, Kanerva päättää.

Ari Karjalaisen yhteys recoverilaisiin säilyi vuosien ajan

Ari Karjalainen oli kolmikosta pisimpään poissa ennen paluutaan Recoverille. Alun perin Karjalainen ei halunnut edes lähteä Recoverilta, mutta toinen tarjottu työ sopi silloiseen elämäntilanteeseen paremmin.

– Viihdyin Recoverilla tosi hyvin aikaisemminkin, enkä olisi lähtenytkään, ellei minulle sitten olisi tarjottu töitä niin paljon lähempää kotia, Karjalainen kertoo.

Lähteminen oli Karjalaiselle hieman haikeaa, sillä hän oli ehtinyt saada Recoverilla hyviä ystäviä.

– Tuntui aika haikealta lähteä, sillä Recoverilla oli niin hyvä työporukka.

Karjalainen ehti olla Recoverilta poissa peräti viiden vuoden ajan. Yhteys recoverilaisiin kuitenkin säilyi koko ajan. Työkavereista oli ehtinyt tulla niin läheisiä, että heidän kanssaan soiteltiin ja vaihdettiin kuulumisia, vaikka työpaikka olikin vaihtunut.

– Tuntui mukavalta ja helpolta palata tuttuun porukkaan, jossa myös toimintatavat olivat itsellä tiedossa. Recoverissa parasta on avoimuus sekä mukavat työkaverit, Karjalainen päättää.

Kiinnostaako ura Recoverilla? Lue lisää urasivuiltamme.